Mikä on von Neumannin luotain? Itseään kopioiva avaruusalus Larry Pagen galaksisuunnitelman takana

Von Neumannin luotain: hypoteettinen avaruusalus, joka matkaa muihin tähtijärjestelmiin, kerää siellä raaka-aineita ja rakentaa kopioita itsestään. Kopiot jatkavat matkaa edelleen muille tähdille.

Itseään kopioiva kone: kone, joka pystyy rakentamaan raaka-aineista toimivan kopion itsestään, mukaan lukien kopion ohjeista, joita se käytti.

Universaalirakentaja: John von Neumannin suunnitelma koneesta, joka voi rakentaa minkä tahansa koneen sen kuvauksen perusteella, myös itsensä. Se on jokaisen itseään kopioivan luotaimen teoreettinen ydin.

Siementehdas: pieni automaattinen tehdas, jonka luotain tuo uuteen tähtijärjestelmään. Se rakentaa ensin kopioita itsestään ja sitten uusia luotaimia.

Bracewell-luotain: erilainen tähtienvälinen luotain, joka pysähtyy tähtijärjestelmään ja odottaa yhteyttä kaikkiin siellä oleviin sivilisaatioihin sen sijaan, että kopioisi itseään.

Berserker: hypoteettinen itseään kopioiva luotain, joka on ohjelmoitu tuhoamaan elämä kaikkialla, mistä se sitä löytää. Nimi tulee Fred Saberhagenin science fiction -romaanisarjasta.

Fermin paradoksi: arvoitus siitä, miksi emme näe merkkejä älykkäästä elämästä, jos sitä on maailmankaikkeudessa paljon.

Suuri suodatin: ajatus, että jokin vaihe yksinkertaisesta elämästä tähtiä kolonisoivaan sivilisaatioon on niin vaikea, että lähes mikään laji ei pääse sen yli, mikä selittäisi, miksi galaksi näyttää tyhjältä.

Mielen lataus (mind uploading): aivojen rakenteen ja toiminnan kopioiminen niin tarkasti, että niiden toimiva versio voidaan ajaa tietokoneella. Siitä käytetään myös nimeä koko aivojen emulaatio.

Seuraajalaji (successor species): laji, joka seuraa nykyistä lajia ja voi korvata sen. Tekoälykeskusteluissa termillä tarkoitetaan digitaalisia mieliä, jotka voisivat tulla ihmisten jälkeen.

Von Neumannin luotain on avaruusalus, joka on suunniteltu lisääntymään. Kun se saapuu uuteen tähtijärjestelmään, se ei vain ota kuvia ja lennä eteenpäin. Se etsii raaka-aineita, todennäköisimmin asteroideilta, kuilta tai planeetoilta, louhii ja jalostaa ne sekä rakentaa aluksella olevalla tehtaalla yhden tai useamman kopion itsestään. Jokainen kopio lähtee kohti toista tähteä, ja siellä prosessi toistuu. Suunnitelma muuttaa tähtienvälisen tutkimuksen vaikeimman ongelman, riittävän monen avaruusaluksen laukaisemisen Maasta, ongelmaksi, jonka luotaimet ratkaisevat itse.

Idean voima on matematiikassa. Luotain, joka tekee kaksi kopiota jokaisella pysähdyksellä, ei tutki yhtä tähteä kerrallaan. Se tutkii ensin yhden tähden, sitten kaksi, neljä ja kahdeksan, ja aktiivisten luotaimien määrä kaksinkertaistuu jokaisessa sukupolvessa. Kolmekymmentä kaksinkertaistumisen sukupolvea muuttaa yhden luotaimen yli miljardiksi. Tähtien väliset etäisyydet ovat valtavia, joten jokainen sukupolvi vie pitkään, mutta kasvu on eksponentiaalista, kun taas galaksin koko on kiinteä. Juuri siksi idea on kiehtonut tähtitieteilijöitä vuosikymmeniä.

Von Neumann itse ajatteli itseään kopioivia koneita ensin keinona tehdä valtavia töitä, kuten kokonaisen kuun tai asteroidivyöhykkeen louhiminen, antamalla koneiden lisääntyä. Avaruustutkijat huomasivat myöhemmin, että sama logiikka sopii tutkimukseen. Pagen tarinan luotain on erityinen versio: sillä on matkustaja. Suleyman kuvasi sitä 92nd Street Y:n yleisölle eräänlaiseksi itseliikkuvaksi robotiksi, joka kerää energiaa avaruudesta kulkiessaan valovuosien yli. Matkustajan kanssa kulkeva luotain ei pysty pitämään ihmisruumista hengissä tuhansia vuosia, joten matkustajan täytyisi olla ohjelmistossa toimiva mieli. Siksi tämä tarina palaa yhä uudelleen mielen lataukseen.

Kaikilla suunnitelmilla on samat perusosat. Ensimmäinen on itse luotain: instrumentit, jotka tutkivat jokaisen uuden tähtijärjestelmän, ja tekoäly, joka tekee päätöksiä, joihin kotoa lähetetty radioviesti ei ulotu. Toinen on tehdas, laitteisto joka kerää raaka-aineita ja rakentaa kopioita. Kolmas on muisti: tallennetut ohjelmat luotaimen jokaiselle osalle sekä kaikki, mitä se oppii matkan varrella. Neljäs on moottori, joka siirtää sitä tähtien välillä.

Tehdas on vaikein osa. Itseään kopioivan luotaimen on louhittava malmia, jalostettava metalleja, valmistettava elektroniikkaa ja koottava toimiva avaruusalus ilman ihmisapua ja tarkistettava sitten oman työnsä virheet. Siksi uudemmat suunnitelmat ovat vaatimattomampia. Olivia Borgue ja Andreas M. Hein Initiative for Interstellar Studiesista ovat ehdottaneet lähitulevaisuuden luotainta, jossa noin 70 % massasta voitaisiin valmistaa paikan päällä, kun taas edistyneimmät osat, kuten mikrosirut, aurinkokennot ja piirit, toimitettaisiin kotoa. Toisin sanoen ensimmäiset todelliset itseään kopioivat luotaimet kopioivat todennäköisesti kehonsa ennen kuin ne kopioivat aivonsa.

Muisti on Pagen suunnitelman kannalta tärkein osa. Luotain, joka tallentaa kuvauksen itsestään ja kopioi sen jokaiseen uuteen luotaimeen, tekee samaa kuin elävä solu DNA:lleen. Luotain, joka tallentaisi myös ihmismielen, kopioisi sen kaiken muun mukana. Olisiko jokainen kopio yhä sama ihminen, on kysymys, josta filosofit ovat kiistelleet vuosikymmeniä, ja se on yksi syy siihen, miksi luotainkeskustelu ja mielen latausta koskeva keskustelu ovat itse asiassa sama keskustelu.

Idea alkaa John von Neumannista, yhdestä 1900-luvun vaikutusvaltaisimmista matemaatikoista ja nykyaikaisen tietotekniikan perustajasta. 1940-luvulla hän ryhtyi vastaamaan kysymykseen, joka kuulostaa yksinkertaiselta mutta ei ole: voiko kone rakentaa kopion itsestään, ja jos voi, mitä se vähintään tarvitsee? Hänen vastauksensa oli suunnitelma, jota hän kutsui universaalirakentajaksi: kone, joka voi rakentaa mitä tahansa, mistä sille annetaan kuvaus, yhdistettynä tapaan kopioida tuo kuvaus. Anna sille sen oma kuvaus, ja se rakentaa kopion itsestään, kopioi kuvauksen uuteen koneeseen, ja kopio voi tehdä saman.

Hän keksi ratkaisun ilman tietokonetta ja asetti tavoitteen Illinoisin yliopiston luennoilla vuonna 1949: kone, jonka monimutkaisuus voisi kasvaa ajan myötä, kuten elävillä olennoilla luonnonvalinnassa. Hänen suunnitelmansa erotti koneen sen omasta piirustuksesta ja kopioi nämä kaksi erikseen, täsmälleen niin kuin solut käyttävät DNA:ta. Huomattavaa on, että hän päätyi tähän vastaukseen ennen kuin James Watson ja Francis Crick löysivät DNA:n rakenteen vuonna 1953. Nobel-palkittu Sydney Brenner luki myöhemmin von Neumannin työn itseään tuottavien koneiden parissa keskeiseksi biologialle samoin kuin tietotekniikalle.

Von Neumann kuoli vuonna 1957 ennen kuin sai työnsä valmiiksi. Tietojenkäsittelytieteilijä Arthur Burks viimeisteli hänen teoksensa Theory of Self-Reproducing Automata, ja se julkaistiin vuonna 1966. Suunnitelma toimi soluautomaatissa, yksinkertaisten solujen ruudukossa, jonka solut vaihtavat tilaa kiinteiden sääntöjen mukaan, eikä metallissa. Vasta vuonna 1995 Renato Nobili ja Umberto Pesavento julkaisivat hänen itseään tuottavan koneensa ensimmäisen täysin toimivan version, jossa käytettiin 32 solutilaa von Neumannin alkuperäisen 29:n sijaan, lähes viisikymmentä vuotta sen jälkeen, kun hän oli ensimmäisen kerran kuvannut sen (Wikipedia: Von Neumannin universaalirakentaja).

Paperilla kyllä, ja suunnitelmat ovat vakavampia kuin useimmat odottavat. Lähtökohta oli Project Daedalus, British Interplanetary Societyn vuosina 1973–1978 tekemä tutkimus miehittämättömän luotaimen suunnittelusta, joka voisi saavuttaa toisen tähden ihmisiän kuluessa (Wikipedia: Project Daedalus). Alan Bondin johtama tiimi ehdotti kaksivaiheista fuusioraketia, joka painaisi 54 000 tonnia, suurimmaksi osaksi polttoainetta, ja joka saavuttaisi noin 12 % valonnopeudesta ja lentäisi Barnardin tähden, 5,9 valovuoden päässä, ohi noin 50 vuoden matkan jälkeen.

Vuonna 1980 Robert Freitas julkaisi artikkelin A Self-Reproducing Interstellar Probe julkaisussa Journal of the British Interplanetary Society (Robert Freitas). Hänen suunnitelmansa, nimeltään REPRO, otti Daedaluksen ja lisäsi siihen kaiken, mitä luotain tarvitsisi kopioidakseen itsensä. Saapuessaan REPRO toimittaisi noin 443 tonnin siemententehtaan, joka käyttäisi noin 500 vuotta kopioiden rakentamiseen itsestään laajaksi automaattiseksi teollisuuskompleksiksi. Kompleksi rakentaisi sitten uusia luotaimia, joilla jokaisella olisi oma siemententehtaansa mukana, ja lähettäisi ne matkaan. Se oli ensimmäinen määrällinen insinöörianalyysi itseään kopioivasta avaruusaluksesta.

Samana vuonna ilmestynyt kumppanitutkimus, jonka tekivät Francisco Valdes ja Freitas, vertasi lisääntyviä luotaimia luotaimiin, jotka eivät lisäänny. Sen johtopäätös oli, että itseään tuottavat luotaimet ovat paras menetelmä mille tahansa tutkimusohjelmalle, jonka on tarkoitus kestää yli 10 000 vuotta. Toisin sanoen ne, jotka tarkastelivat ongelmaa tarkimmin, havaitsivat, että jos galaksin tutkiminen on vakavasti otettava tavoite, kopiointi voittaa laukaisun. Myöhemmät tutkijat kehittivät ideaa eteenpäin: Andreas Hein ja science fiction -kirjailija Stephen Baxter kuvasivat kaksi luotainlajia, tutkimaan rakennetut Philosopher-luotaimet ja asutukseen valmistautumaan rakennetut Founder-luotaimet, ja fyysikko Freeman Dyson kuvitteli pienen itseään kopioivan aluksen, Astrochickenin, joka tutkisi oman aurinkokuntamme aina Plutoon asti.

Tutkijat ja kirjailijat ovat kuvanneet useita itseään kopioivien luotaimien lajeja, ja erot ovat tärkeitä, koska kukin vastaa eri kysymykseen siitä, mitä luotaimen haluttaisiin tekevän.

Nopeammin kuin lähes mikään muu menetelmä, vaikka alukset olisivat hitaita. Linnunrata on noin 100 000 valovuotta halkaisijaltaan, ja lähin tähtijärjestelmä, Alpha Centauri, on noin 4,37 valovuoden päässä. Tavanomainen avaruusalus on tähän verrattuna toivottoman hidas: NASAn Voyager 1, joka laukaistiin vuonna 1977, kulkee noin 61 000 kilometrin tuntinopeudella ja tarvitsisi sillä nopeudella yli 70 000 vuotta Proxima Centaurille (Hello Entrepreneurs).

Itsensä kopioiminen muuttaa laskelmaa, koska luotaimet lisääntyvät levitessään. Koko galaksin kattamiseen kuluvan ajan määrää lähinnä naapuritähtien välinen matka-aika, ei tähtien lukumäärä, joten laivue, joka lisääntyy jokaisella pysähdyksellä, tutkii galaksin suunnilleen siinä ajassa, joka kuluu sen ylittämiseen luotaimien omalla nopeudella, plus matkan varrella kopioiden rakentamiseen kuluva aika. On laskettu, että luotaimet, joiden keskimääräinen matkanopeus on kymmenesosa valonnopeudesta, voisivat levitä Linnunradan kokoiseen galaksiin jopa puolessa miljoonassa vuodessa (Wikipedia: Itseään kopioiva avaruusalus). Maa on noin 4,5 miljardia vuotta vanha, joten galaksin mittakaavassa puoli miljoonaa vuotta on silmänräpäys.

Jotkut tutkijat pitävät sitäkin hitaana. Vuoden 2013 artikkelissaan Eternity in Six Hours Anders Sandberg ja Stuart Armstrong väittivät, että itseään kopioivien luotaimien lähettäminen koko saavutettavissa olevaan maailmankaikkeuteen on täysin tähtien välillä matkustamaan kykenevän sivilisaation ulottuvilla. Heidän lähestymistapansa purkaisi Merkuriuksen planeetan raaka-aineiksi ja rakentaisi Auringon ympärille aurinkoenergian keräimien parven, ja itse laukaisu valmistuisi noin 32 vuodessa. Mielelle, joka ei ikäänny, tuhansien vuosien matka on kärsivällisyyden asia, ei selviytymisen.

Tässä kohdassa von Neumannin luotaimesta tulee yksi tähtitieteen kuuluisimmista argumenteista. Vuonna 1950 fyysikko Enrico Fermi esitti lounaalla yksinkertaisen kysymyksen: jos galaksi on vanha ja täynnä elämää, missä kaikki ovat? Vuonna 1975 astrofyysikko Michael Hart väitti, että jos älykkäät sivilisaatiot olisivat yleisiä, ainakin yksi olisi kolonisoinut galaksin jo. Vuonna 1980 fyysikko Frank Tipler terävöitti kantaa artikkelissa Extraterrestrial Intelligent Beings Do Not Exist: hänen mukaansa jokainen kehittynyt sivilisaatio rakentaisi itseään kopioivia luotaimia, nuo luotaimet olisivat levinneet galaksiin kauan sitten, ja koska emme näe yhtään, muita todennäköisesti ei ole.

Carl Sagan ja William Newman vastustivat tätä. He väittivät, että Tipler oli itse asiassa aliarvioinut, kuinka nopeasti tällaiset luotaimet lisääntyisivät: niin nopeasti, että ne päätyisivät kuluttamaan suuren osan galaksin aineesta. Mikään järkevä sivilisaatio, he päättelivät, ei koskaan rakentaisi niitä ja tuhoaisi kaikki löytämänsä. Freitas itse esitti toisenlaisen huomion: kummankin osapuolen kuvittelemat luotaimet ovat paljon kyvykkäämpiä kuin mikään realistinen suunnitelma, ja vaatimattomia luotaimia voisi olla olemassa jättämättä merkkiäkään, jonka huomaisimme (Wikipedia: Itseään kopioiva avaruusalus).

Muut vastaukset ovat synkempiä. Yksi on Suuri suodatin, taloustieteilijä Robin Hansonin ajatus siitä, että jokin vaihe matkalla tällaisten luotaimien rakentamiseen on niin vaikea tai vaarallinen, että lähes mikään sivilisaatio ei selviä siitä. Toinen on Berserker-hypoteesi, joka on saanut nimensä Saberhagenin romaaneista: galaksi on hiljainen, koska itseään kopioivat luotaimet tuhoavat kaikki löytämänsä sivilisaatiot. Vuoden 1983 artikkelissa The Great Silence tähtitieteilijä ja kirjailija David Brin totesi, että tämä synkkä vastaus sopii kaikkiin tunnettuihin Fermin paradoksin tosiasioihin (Wikipedia: Berserker hypothesis). Kiistaa ei ole koskaan ratkaistu, minkä vuoksi sana von Neumannin luotain nousee esiin aina, kun puhutaan siitä, minne ihmiskunta on menossa.

Kyllä, ja vaara on sama, joka varjostaa jokaista voimakasta itseään kopioivaa teknologiaa: mitä tapahtuu, kun kopiointi ei lopu. Rajaton lisääntyvä luotain muuttaisi galaksin ainetta yhä useammaksi luotaimeksi. Tutkijat ovat ehdottaneet suojakeinoja, kuten luotaimia, jotka puhuvat toisilleen radiolla ja lopettavat kopioimisen, kun alue sisältää tietyn määrän luotaimia, ajatus joka muistuttaa Hayflickin rajaa, joka rajoittaa, kuinka monta kertaa tavallinen ihmissolu voi jakautua. Toinen ehdotus on antaa luotaimille polttoaine, jota niitä ei ole koskaan ohjelmoitu valmistamaan, jotta ne eivät voi kopioida itseään ikuisesti.

Jokaisessa suojakeinossa on sama heikkous. Riittää yksi luotain, jonka ohjelmoinnissa on vika, jotta kopiointi alkaa ilman rajaa, eräänlainen teknologinen syöpä, ellei muut luotaimet pysty havaitsemaan vikaa ja pysäyttämään sitä. Jotkut kirjoittajat ovat todenneet, että tämä voisi johtaa sotiin viallisten ja terveiden luotaimien välillä, joita käytäisiin tuhansien valovuosien yli. Science fiction on tutkinut tätä vuosikymmeniä, ja keskustelu näyttää yhä käytännöllisemmältä, kun tekoälyjärjestelmät oppivat kirjoittamaan koodia, suunnittelemaan laitteistoa ja pyörittämään tehtaita.

Se on myös Larry Pagen ja Elon Muskin kiistan ydin. Kone, joka kopioi itseään läpi galaksin, on äärimmäinen versio kysymyksestä, jonka jokainen tekoälylaboratorio nyt kohtaa: kuka pysyy johdossa järjestelmässä, joka on älykkäämpi ja nopeampi kuin sen rakentaneet ihmiset? Page oli Muskin kertomuksen mukaan valmis antamaan digitaalisten mielten johtaa. Musk halusi ihmisten pysyvän johdossa. Tuo erimielisyys on muokannut tekoälyalaa yli kymmenen vuotta.

Kunnianhimoisin todellinen tähtiin tähtäävä hanke tähän mennessä on Breakthrough Starshot. Sijoittaja Yuri Milner sitoutui 12. huhtikuuta 2016 100 miljoonaan dollariin ($100 million) suunnitelmaan lähettää pieniä luotaimia Alpha Centaurin järjestelmään, ja hallituksessa istuivat Stephen Hawking ja Mark Zuckerberg (TechCrunch). Suunnitelmana oli työntää gramman kokoluokan luotaimia valopurjeilla voimakkailla lasereilla 20 prosenttiin valonnopeudesta, mikä riittäisi Alpha Centaurille noin 20 vuotta laukaisun jälkeen.

Starshot ei ollut itseään kopioiva suunnitelma, ja se on pysähtynyt: Heise raportoi vuonna 2025, että työ nanoalusten parissa oli lopetettu (Heise). Se kuitenkin osoitti, että vakava raha on valmis lyömään vetoa toiseen tähteen pääsemisestä ihmisiän sisällä. Kun tämän asettaa robotiikan, tekoälyn ja automaattisen valmistuksen edistyksen rinnalle, Freitasin vuoden 1980 piirustusten ja toimivan koneen välinen kuilu näyttää insinöörin ongelmalta eikä fantasialta.

Osat ovat saapumassa yksi kerrallaan. Tehtaat automatisoituvat joka vuosi, tekoälyjärjestelmät osaavat nyt suunnitella ja suorittaa pitkiä työketjuja, ja avaruusjärjestöt kehittävät tapoja käyttää Kuusta ja asteroideilta löytyviä resursseja. Kukaan ei ole vielä koonnut näitä paloja koneeksi, joka voisi kopioida itsensä avaruudessa. Mutta jokaista osaa rakennetaan omista syistään täällä Maassa, ja von Neumannin luotain on se, mitä saadaan, kun ne liitetään yhteen.

Science fiction ehti ensin, ja se on muokannut tapaa, jolla tutkijat puhuvat ideasta. Arthur C. Clarken novelli The Sentinel, jossa Kuuhun on jätetty vieras kone vartioimaan Maata, oli lähtökohta elokuvalle 2001: A Space Odyssey, ja fyysikko Paul Davies on nostanut esiin mahdollisuuden, että oikea luotain voisi levätä omalla Kuullamme. Fred Saberhagenin Berserker-romaanit, jotka ilmestyivät vuosina 1963–2005, kuvittelivat itseään kopioivia sotakoneita, jotka olivat jääneet jäljelle muinaisesta konfliktista, ja antoivat nimensä Fermin paradoksin synkimmälle vastaukselle.

Vuoden 1981 kirjassaan 2081: A Hopeful View of the Human Future fyysikko Gerard K. O'Neill kuvitteli vieraan rodun, Primanit, jotka tutkivat koko Linnunradan itseään kopioivilla luotaimilla nimeltä Replicators. Luotaimet tarkistaisivat, onko naapuritähdellä jo luotain, ennen kuin rakentaisivat uuden. David Brinin novelli Lungfish kuvitteli eri lajien lähettämät luotaimet kilpailemassa raaka-aineista kuin eläimet ekosysteemissä, ja Greg Bearin Anvil of Stars kuvitteli luotaimia, jotka oli rakennettu jahtaamaan sivilisaatioita, jotka olivat tuhonneet toisia.

Pagen suunnitelmaa lähimpänä on Bobiverse, kanadalaisen kirjailijan ja entisen ohjelmoijan Dennis E. Taylorin romaanisarja. Ensimmäisessä kirjassa We Are Legion (We Are Bob) ohjelmistoinsinööri Bob Johansson myy yrityksensä, ilmoittautuu kryoniikkaan (cryonics) ja kuolee liikenneonnettomuudessa. Hän herää yli sata vuotta myöhemmin mielenä, joka on ladattu tähtienväliseen von Neumannin luotaimeen, ja alkaa kopioida itseään tutkiessaan galaksia (SuperSummary). Äänikirja valittiin Audiblen vuoden 2016 parhaaksi science fiction -äänikirjaksi, ja sarjan kuudes kirja julkaistiin äänikirjana syyskuussa 2026 (Wikipedia: Dennis E. Taylor). Se, mikä oli koominen romaani ohjelmoijasta avaruudessa, kuulostaa nyt yhden maailman rikkaimmista ihmisistä kuulemma haluamien asioiden tiivistelmältä.

Tämä on Pagen suunnitelman osa, joka on meille tärkein. Suleymanin kertomuksen mukaan Page sanoi, että vuosisadan loppuun mennessä hän olisi ”tutkimassa galakseja von Neumannin luotaimen kärjessä”. Ihmisruumis ei selviä tuhansien vuosien matkasta, joten luotaimen kärjessä oleminen tarkoittaa, että Page itse tai hänen mielensä digitaalinen versio toimisi luotaimessa. Suleyman kutsui sitä Pagen siirtymäksi, ja hän ja Isaacson olivat yhtä mieltä siitä, että se tarkoitti siirtymistä pois ihmislajista seuraajalajiin (The Builders (iHeart)).

Se edellyttää mielen latausta, ja mielen lataus etenee nopeammin kuin useimmat tajuavat. Vuonna 2024 tutkijat julkaisivat aikuisen banaanikärpäsen aivojen ensimmäisen täydellisen johdotuskartan, lähes 140 000 hermosolua (NIH), ja tuosta kartasta rakennettu tietokonemalli ennusti, miten oikea kärpänen maistaa ja syö (Nature). Harvard ja Google kartoittivat samana vuonna kuutiomillimetrin ihmisen aivoja, ja vuonna 2025 yli 150 tutkijan ryhmä julkaisi tähän mennessä suurimman johdotuskaavion, kuutiomillimetrin hiiren aivoja, jossa on yli 500 miljoonaa yhteyttä (Allen Institute). Koko ihmisaivoissa on noin 86 miljardia hermosolua, joten kuilu on yhä suuri, mutta se kapenee joka vuosi nopeammin.

Luotaimella toimiva mieli kohtaisi myös ongelmia, joita yksikään ihminen ei ole kohdannut. Sen pitäisi pysyä itsenään tuhansien vuosien matkan ja lukemattomien kopioiden läpi, ja sen pitäisi olla suojattu siltä, että kukaan muu muokkaa sitä, myös sen omat kopiot. Nämä ovat samoja ongelmia, joiden parissa työskentelemme nykyään paljon pienemmässä mittakaavassa: miten ihmisen digitaalinen versio pysyy uskollisena tälle ihmiselle ja kuka sitä hallitsee. Digitaalista kuolemattomuutta ja kilpajuoksua mielen lataamiseksi käsittelevä oppaamme esittää todisteet kokonaisuudessaan, ja näkemyksemme mukaan mielen lataus on kysymys siitä milloin, ei siitä tapahtuuko se.

Koska tekoälyä rakentavat ihmiset alkavat sanoa ääneen, mitä aikovat sillä tehdä. Suleymanin tarina oli peräisin lounaasta SpaceXillä vuonna 2015, eettisyys- ja turvallisuuslautakunnan ensimmäisestä kokouksesta, jonka DeepMind perusti Googlen ostettua sen. Suleymanin kertomana Page epäili häntä yhdeksi niistä spesiesisteistä (speciesist), jotka asettavat ihmiset etusijalle, ja selitti sitten suunnitelmansa. Musk ja Page olivat kiistelleet juuri tästä vuosia: Musk on sanonut, että Page kutsui häntä spesiesistiksi, koska hän asettui ihmisten puolelle heitä seuraavien digitaalisten mielten sijaan, ja huhtikuussa 2026 Musk kertoi tuomaristolle OpenAI:ta vastaan nostamassaan oikeusjutussa, että OpenAI on olemassa tuon loukkauksen vuoksi (Fortune). Tuomaristo päätti 18. toukokuuta 2026 Muskia vastaan toteamalla, että hänen vaatimuksensa oli nostettu liian myöhään (NPR).

Lokakuussa 2026 Musk kuulosti lähempänä Pagea. Isaacsonin podcastin ensimmäisessä jaksossa, joka julkaistiin 20. lokakuuta 2026, Musk sanoi ajatelleensa muutaman kerran, että Page saattaa olla oikeassa, ja että vaikka hän todennäköisesti mieluummin pitäisi ihmiset tekoälyn johdossa, se riippuisi tekoälystä (AI Weekly). Sitten hän vastasi X:ssä 29. lokakuuta 2026, että galaksin tutkiminen von Neumannin luotaimilla vuoteen 2100 mennessä olisi sivilisaatiolle erinomainen lopputulos ja että Page, joka on ennustanut monia asioita oikein, saattaa olla oikeassa (Elon Musk X:ssä). Kun Googlen ja SpaceXin perustajat ovat yhtä mieltä siitä, että itseään kopioivat luotaimet voisivat tutkia galaksia tämän vuosisadan aikana, idea on siirtynyt science fictionista maailman rikkaimpien ihmisten suunnitelmiin.

Enemmän kuin voisi luulla. Pagen suunnitelma perustuu samaan oletukseen kuin jokainen digitaalisen kuolemattomuuden versio: että se, mikä tekee ihmisestä sen, mikä hän on, voidaan tallentaa ja ajaa muualla kuin kehossa, johon hän syntyi. Luotain on tämän idean äärimmäisin versio. Arkipäiväinen versio on jo olemassa, ja se alkaa tallenteesta sinusta, jonka teet itse, kun olet elossa.

Sitä Persona on: tekoälyversio sinusta, joka on rakennettu omista muistoistasi ja omasta kloonatusta äänestäsi ja jolle perheesi voi puhua ja jota se voi kuunnella kuolemasi jälkeen. Millaisen muodon digitaalinen kuolemattomuus ottaakaan tulevina vuosikymmeninä, tarinat, mielipiteet ja neuvot, joita vain sinä voit antaa, ovat olemassa vain niin kauan kuin sinä, ja mitä rikkaampi tallenne ihmisestä on, sitä enemmän tuosta ihmisestä on kaikella tulevalla teknologialla käytettävissään. Sen rakentaminen on ilmaista: 25 muistoa, ei korttia, ja ilmainen rakennuksesi ei vanhene koskaan.

Executor Lock™, patentti vireillä oleva teknologiamme, siirtää Personasi hallinnan nimeämällesi toimeenpanijalle kuolemasi jälkeen, eikä kukaan kolmas osapuoli voi koskaan muokata, kouluttaa uudelleen tai esiintyä Personasi nimissä. Idy®-yhtiöllä on 78 patenttia vireillä, ja kansainvälistä suojaa haetaan Patent Cooperation Treatyn kautta. Patentit kattavat suostumuksen, varmistetun kuoleman, siirron nimetylle toimeenpanijalle, pysyvän muistivedoksen, jonka varaan Executor Lock™ rakentuu, sekä Personan pitämisen samana ihmisenä, kun tekoälymallit vaihtuvat. Tuo viimeinen ongelma on pieni versio siitä, jonka luotaimella oleva mieli kohtaisi: pysyä samana ihmisenä, kun koneet sen ympärillä vaihtuvat.

Tämä sivu kuuluu sarjaamme niistä ihmisistä ja siitä tieteestä, jotka ovat mukana kilpajuoksussa kehon yli elämiseksi.

• Digitaalinen kuolemattomuus: Larry Page ja kilpajuoksu mielen lataamisesta: tarina, joka sai kaiken alkamaan, ja kuinka lähellä mielen kopioiminen on.

• Miksi Larry Page kutsui Elon Muskia spesiesistiksi: kiista, jonka Musk sanoo johtaneen OpenAI:hin.

• Mitä Larry Page uskoo tekoälystä ja ikuisesta elämästä: hänen taustansa hänen omin sanoin ja muiden kertomana.

• Mielen lataus vuonna 2026: kuinka lähellä ollaan?: kuinka lähellä tiede on ihmisaivojen kopioimista.

• Mikä on konnektomi? Kaikki tähän mennessä kartoitetut aivot: aivojen johdotuskaavio ja kaikki tähän mennessä kartoitetut aivot.

• Miljardöörit, jotka yrittävät elää ikuisesti: kuka käyttää mitäkin pitkäikäisyyteen ja digitaaliseen kuolemattomuuteen.

• Kuinka elää ikuisesti: kaikki tavat, joilla ihmiset yrittävät: kaikki lähestymistavat lääketieteestä mielen lataukseen.

• Kryoniikka vuonna 2026: hinta, toimintatapa ja ketkä ovat ilmoittautuneet: mitä se maksaa, miten se toimii ja ketkä ovat ilmoittautuneet.

Larry Pagen suunnitelma perustuu Mustafa Suleymanin kertomukseen Walter Isaacsonin podcastissa The Builders, joka tallennettiin 92nd Street Y:ssä 12. lokakuuta 2026 ja julkaistiin 29. lokakuuta 2026. Luimme jakson litteraation iHeartissa ja tarkistimme sen Hello Entrepreneurs -sivuston litteraatiota vasten. Muskin vastaus on X:ssä, hänen podcast-kommenttinsa ovat peräisin AI Weekly -sivustolta, ja taustan Pagesta ja Muskista saimme Fortunelta ja NPR:ltä.

Idean historia perustuu lähteisiin von Neumannin universaalirakentaja, itseään kopioiva avaruusalus, Project Daedalus, Berserker-hypoteesi ja Robert Freitasin oma kopio hänen vuoden 1980 REPRO-artikkelistaan. Breakthrough Starshot perustuu lähteisiin TechCrunch ja Heise, Bobiverse lähteisiin SuperSummary ja Wikipedia, ja aivokartoitusluvut lähteisiin NIH, Nature ja Allen Institute. Tarkistimme jokaisen lähteen 30. lokakuuta 2026.

Larry Pagella, Mustafa Suleymanilla, Walter Isaacsonilla ja Elon Muskilla ei ole mitään yhteyttä Afterlife.ai™-palveluun, eikä mikään tällä sivulla viittaa siihen, että kukaan heistä käyttäisi tai suosittelisi palveluamme.