Et ole tylsä. Sinua ei vain ole dokumentoitu.

Niin kauan kuin tätä on myyty, tarjous on suunnattu ihmisille, joilla on jotain julistettavaa. Kirjoita muistelmasi. Kerro tarinasi. Jätä perintö. Jokainen tämän sanaston sana olettaa, että aiheessa on vaivan arvoinen kertomus: sota, yritys, merenylitys, selviytyminen. Jos mitään sellaista ei tapahtunut sinulle, tarjous kuulostaa kutsulta nolata itsesi kameran edessä.

Kieltäytyminen ei siis ole vaatimattomuutta. Kieltäytyminen on kuluttajan arvio, ja täsmällinen sellainen. Kävit töissä. Kasvatit ihmisiä tai et. Et lukisi omia muistelmiasi, eikä kukaan muukaan. Alani kirjoitti esitteen, joka opetti sinulle, ettei tällaista elämää kukaan tallenna, ja alani on ollut pahin syyllinen.

Kaikki tuo pitää paikkansa. Johtopäätös on silti väärä. Kukaan ei aio väittää sinulle, että olet salaa kiehtova. Laajempi pohdinta, miksi "en ole tarpeeksi tärkeä jättääkseni mitään jälkeeni" on väärä mittari, purkaa vastaväitteen perusteellisesti. Tämä sivu nimeää sisällön.

Jos olet jo menettänyt jonkun, testaa asia itseesi. Kysy, mitä haluaisit häneltä takaisin.

Se on harvoin sodan tarina. Tapa, jolla hän sanoi nimesi vastatessaan puhelimeen. Miten hän päätti, kannattiko työ ottaa vastaan. Pelkäsikö hän todella sinä huonona vuonna vai esittikö vain tyyntä. Mitä hän todella ajatteli puolisostasi. Miksi he lopettivat puhumisen sille serkulle. Mitä he sanoisivat juuri sinun tämän viikon ongelmastasi.

Jokainen noista on menettelytapa eikä tarina, ja jokainen asuu yhdessä ainoassa päässä. Menettelytapoja ei ole valokuvissa eikä testamentissa. Kukaan ei filmaa kohtaa, jossa ihminen selittää, miten hän ajattelee.

Aliarvioit tuon tiedon, koska käytät sitä joka päivä. Se, mitä katsot, on sujuvuutta, ja sujuvuus on se, mikä kuolee.

Elämä ei katoa kerralla. Elämä katoaa yksi menettelytapa kerrallaan, ja jokainen menettelytapa näytti liian tavalliselta säästämisen arvoiseksi.

Kaksi Emoryn yliopiston psykologia, Marshall Duke ja Robyn Fivush, kirjoitti kaksikymmentäkohtaisen kyselyn nimeltä Do You Know -asteikko. Se pohjautui Dukein vaimon Saran havaintoon. Sara työskentelee oppimisvaikeuksisten lasten kanssa, ja hän huomasi, että lapset, jotka tiesivät paljon perheestään, selvisivät yleensä paremmin vastoinkäymisistä.

Kysymykset ovat tarkoituksella vaatimattomia. Tiedätkö, missä isovanhempasi kasvoivat. Tiedätkö, missä vanhempasi tapasivat. Tiedätkö jonkin sairauden tai jonkin todella kauhean asian, joka perheessäsi tapahtui. Tiedätkö oman syntymäsi tarinan.

Kesällä 2001 he antoivat asteikon 48 perheelle ja nauhoittivat useita heidän ruokapöytäkeskustelujaan. Julkaistu versio, Dukein, Lazaruksen ja Fivushin lyhyt raportti vuodelta 2008, esittää tuloksen korrelaatioina: perhehistorian tuntemus kulki käsi kädessä sisäisemmän kontrollipaikan, korkeamman itsetunnon, paremman perheen toimivuuden, suuremman perheen yhteenkuuluvuuden, vähäisemmän ahdistuksen ja harvempien käytösongelmien kanssa.

Kaikkien siteeraama väite, että asteikko osoittautui lasten henkisen terveyden ja onnellisuuden parhaaksi yksittäiseksi ennustajaksi, on Bruce Feilerin sanamuoto hänen vuoden 2013 New York Times -kertomuksessaan. Itse tutkimus ei esitä mitään tällaista paremmuusjärjestystä. Jokainen, joka toistaa vahvan version, toistaa journalismia.

Kaksi kuukautta myöhemmin tornit romahtivat. Dukein kertomus, jälleen Feilerin kautta, on, että tutkijat palasivat samojen lasten luo ja ne, jotka tiesivät enemmän perheestään, pystyivät paremmin lieventämään stressin vaikutuksia. Raportoitu seurantatutkimus, ei julkaistu koe.

Rajat ovat todellisia, ja löydöstä liioitellaan jatkuvasti. 48 perhettä on pieni otos. Asetelma on korrelatiivinen, ei kausaalinen, joten on aidosti avointa, tuottaako perhetuntemus kestävyyttä vai merkitseekö se vain taloutta, jossa puhutaan.

Tutkijat sanovat ensimmäisinä, että tosiasiat eivät tee työtä. Fivush kirjoitti myöhemmin Psychology Todayssa suoraan: tärkeää ei ole tietyjen tosiasioiden tuntemus, vaan se, että perheet jakavat tarinoita elämästään. Luettelon lausuminen lapselle ei saa aikaan mitään. Se, mikä kantaa, on puhuminen, jonka mukana tosiasiat tulevat.

Tuo varaus on hyvä uutinen. Jos vaikutus kulkisi vaikuttavan sisällön kautta, tarvitsisit vaikuttavaa sisältöä. Huhtikuussa 2020 Emorylle puhuessaan perheistä, jotka olivat menossa pandemiaan, Fivush sanoi, että juuri aivan arkiset, jokapäiväiset tarinat vakuuttavat lapsille, että elämä on vakaata. Hassut tarinat lasketaan. Pienet kosketuspinnat menneeseen lasketaan. Dramaattinen huipennus ei ole vaikuttava aines.

Duke kuvaa myös kolme muotoa, jotka perhekertomuksella voi olla. Nouseva kertomus: tulimme tänne tyhjin käsin, teimme työtä, nousimme, ja nyt sinä. Laskeva kertomus: meillä oli kerran kaikki, ja sitten menetimme kaiken. Kolmatta hän kutsuu heilahtelevaksi perhekertomukseksi. Rakensimme jotain, isoisäsi oli arvostettu, talo myös paloi, setä pidätettiin, isäsi ei löytänyt töitä vuoteen. Duken arvion mukaan heilahteleva kertomus on kolmesta terveellisin, koska kertomuksessa, jossa on takaiskuja, kasvava lapsi oppii, että takaiskuista selvitään ja että perhe lisää luvun eikä pääty.

Nouseva tarina on se, jonka uskot sinun kuuluneen saada. Heilahteleva tarina on se, joka sinulla on. Takaiskut, jotka haluaisit poistaa, ovat kantava osa.

Oletetaan, että hyväksyt kaiken tämän ja päätät olla järkevä. Istut kannettavan ääreen ja kirjoitat ylös, mitä tiedät.

Kokeile sitä tänä iltana. Valitse yksi asia, jossa olet todella hyvä, ja kirjoita ohjeet, jotka riittävät vieraalle seurattaviksi. Ei tiivistelmää. Ohjeet. Useimmat jumittavat kahdessa minuutissa, eikä syy ole laiskuus.

Vuonna 1966 kemisti ja filosofi Michael Polanyi aloitti teoksensa The Tacit Dimension ehdottamalla ihmisen tiedon uudelleenarviointia lähtien siitä tosiasiasta, että voimme tietää enemmän kuin voimme kertoa. Hän tarkoitti sitä kirjaimellisesti. Tunnistat kasvot pystymättä erittelemään piirteitä. Ajat polkupyörällä pystymättä sanomaan fysiikkaa. Tieto on todellista, luotettavaa ja lauseena saavuttamatonta.

Taloustieteilijä David Autor kutsuu tätä Polanyin paradoksiksi, ja vuoden 2015 Journal of Economic Perspectives -artikkelissaan automaatiosta hän käytti ajatusta selittämään, miksi kokonaiset työlajit vastustivat tietokoneistamista vuosikymmeniä. Hänen kertomuksensa mukaan hankalimmat automatisoitavat tehtävät ovat niitä, jotka vaativat joustavuutta, harkintaa ja tervettä järkeä, taitoja, jotka ymmärrämme vain hiljaisesti. Osa näistä tehtävistä on ammatillisia ja osa fyysisiä, mikä on koko pointti: vaikeudella ei ole mitään tekemistä aseman kanssa. Kukaan ei osaa sanoa sääntöjä, tehtävän suorittava henkilö mukaan lukien.

Syy siihen, ettei tietoasi ole koskaan tallennettu, on siis formaatti, ei sinä. Tyhjä sivu pyytää sinua sanomaan, mitä tiedät, ja sanominen on ainoa liike, joka ei ole sinulle käytettävissä. Voit näyttää, ja näytät parhaiten, kun joku kysyy täsmällisen kysymyksen täsmällisestä tilanteesta ja vastaat ennen kuin ehdit muokata itseäsi.

Ratkaisu on se, että joku kysyy. Kysymykset, jotka saavat tiedon esiin, on koottu sivulle miten haastattelet itseäsi kunnolla ja kysymyspankkiin elämäntarinakysymyksistä, joihin kannattaa vastata. Sama aukko näkyy työssä, minkä vuoksi osaamisesi tallentaminen ennen eläkkeelle jäämistä on tämä sama sivu palkkanumeron kera.

Ei kannustusta. Tarkistuslista. Laske, kuinka monta on olemassa vain oman päänsi sisällä.

1. Tarkka tapa, jolla kotona oleva asia toimii. Mikä hana ensin. Kuinka kauan odotetaan. Ovitemppu. Asetus, joka on väärä säätimessä ja oikea käytännössä. Seuraava ihminen löytää tämän hitaasti uudelleen tai vaihtaa toimivan laitteen.

1. Miten puhut perheesi hankalalle ihmiselle. Ei sitä, että hän on hankala. Menetelmää. Millä aloitat, mitä et ota koskaan puheeksi ennen kuin hän on syönyt, milloin lopetat painostamisen, lause, joka katkaisee kierteen. Joku perii tuon suhteen ilman käsikirjaa.

1. Resepti, jota et koskaan mitannut. Tuntumalta, värin mukaan, pannun äänestä. Kun joku muu kirjoittaa sen ylös, ruoka onnistuu väärin, kaikki tietävät tuloksen olevan väärä, eikä kukaan osaa nimetä puuttuvaa vaihetta.

1. Mihin todella uskot rahasta. Ei neuvoja, joita jaat. Toimintasäännöt: minkä vuoksi lainaat, minkä vuoksi kieltäydyt lainaamasta, summa, jonka alle lakkaat miettimästä, mitä opit kantapään kautta ja minä vuonna.

1. Todellinen syy, miksi lähdit siitä työstä. Silloinen versio oli siisti. Todellisessa oli ihminen, tai aamu, jona päätit, tai asia, jota et enää suostunut tekemään. Lapsesi saapuvat samaan risteykseen ja saavat siistin version.

1. Miten valitsit kumppanisi, tai miten tiesit kerran valinneesi väärin. Todisteet, joita käytit, epäilys, joka sinulla oli, ja mitä teit epäilyksellä. Moni kysyy tätä vanhemmiltaan ja saa takaisin iskulauseen.

1. Asia, jossa olit väärässä vuosia, ja mikä muutti mielesi. Ei nykyistä mielipidettä. Muutoksen mekanismi. Väärässä olemista ei koskaan tallenneta, minkä vuoksi mielen muuttamista opetetaan niin harvoin.

1. Mitä teet ensimmäisten kymmenen minuutin aikana huonojen uutisten jälkeen. Sinulla on protokolla, vaikka nimeämätön. Kävelet, soitat yhdelle tietylle ihmiselle, siivoat jotain, vaikenet, hankit tosiasiat ennen kuin tunnet mitään. Omasi opittiin joltakulta eikä sitä koskaan sanottu ääneen.

1. Mitkä vanhempiesi säännöistä säilytit ja mitkä pudotit. Rivi riviltä. Tämä on perheen todellinen siirtyminen, ja olet ainoa elossa oleva ihminen, joka teki muokkauksen.

1. Mitä teet, kun et voi nukkua kolmelta yöllä. Ja mitä yleensä ajattelet, kun herääminen tapahtuu.

1. Todellinen kantasi riitaan, jota perheesi on käynyt vuosia. Sinulla on julkisuudessa diplomaattinen kanta ja sen alla todellinen. Kun kuolet, diplomaattisesta versiosta tulee ainoa tallennettu, pysyvästi.

1. Miten korjaat asian, joka menee aina rikki. Toimenpiteiden järjestys, työkalu, jota todella käytät oikean työkalun sijaan, ja kohta, jossa sanot: älä tee ilmeistä ensin.

1. Missä kaikki on. Varaavain, kauppakirjat, vakuutus, salasanavihko, tili, josta kukaan ei tiedä, katossa oleva tärkeä asia, pieni velka ystävälle. Kukaan ei pysty kokoamaan tuota luetteloa nopeasti, ja kokoaminen tapahtuu pahimmalla mahdollisella viikolla.

1. Miten pyydät anteeksi. Tarkat sanat. Suoraan vai sivusta. Kuinka kauan odotat. Pyydätkö anteeksi tekoa vai vaikutusta, ja miksi päädyit siihen.

1. Millainen olit yhdeksäntoistavuotiaana, ja mitä sanoisit nyt yhdeksäntoistavuotiaalle. Jätä iskulause pois. Kerro se tietty typerä asia, jonka teit, ja mitä typeryys sinulle maksoi.

1. Laulu, tuoksu, kotimatka ja miksi. Yksi lause kustakin. Miksi kuolee ensimmäisenä.

1. Ihminen, jonka katkaisit elämästäsi, ja tekisitkö saman uudelleen. Perheet perivät välirikot ilman syitä ja toistavat ne sitten.

1. Miten selvisit pahimmasta vuodesta. Ihmiset tietävät, että selvisit. Paljon harvempi tietää miten. Mistä lakkasit, keneen nojasit, päivä jona se kääntyi, mitä tiedät nyt, mitä et tiennyt alussa.

1. Mihin uskot Jumalasta, tai et, ja reitti, jonka kuljit sinne. Vanhemman uskonnon nimeäminen on helppoa. Sen nimeäminen, mihin vanhempi todella uskoi, on toinen työ.

1. Mitä todella ajattelet jokaisesta rakastamastasi ihmisestä. Sanottuna suoraan, kiertelemättä. Jos et ole koskaan sanonut tätä ääneen, olet tavallisessa seurassa. Listan arvokkain kohta ja helpoin menettää.

Laske pisteesi. Jos niitä on yli neljä, ongelma ei koskaan ollut se, ettei sinulla ole mitään jätettävää. Sinulla on dokumentoimaton järjestelmä, ja dokumentointi alkaa tänä iltana yhdellä vastauksella.

Aloita perintösi rakentaminen Ilmainen versio, 25 muistoa, korttia ei tarvita.

On olemassa toistettu löydös, jonka tunteminen kannattaa. Vuonna 2018 Erica Boothby, Gus Cooney, Gillian Sandstrom ja Margaret Clark julkaisivat Psychological Sciencessa työn siitä, mitä he kutsuivat tykkäyskuiluksi (liking gap): keskustelujen jälkeen ihmiset aliarvioivat systemaattisesti, kuinka paljon keskustelukumppani oli pitänyt heistä ja nauttinut heidän seurastaan. Vaikutus näkyi vieraiden välillä laboratoriossa, ensimmäisen vuoden opiskelijoilla, jotka tutustuivat asuinkumppaneihinsa, ja suuren yleisön jäsenillä henkilökohtaisen kehityksen työpajassa. Artikkelin viidestä tutkimuksesta ensimmäisessä ujous muutti kuilun kokoa: vähiten ujot osallistujat eivät raportoineet mitään kuilua, kun taas ujoimmat raportoivat suuren. Riippumaton ryhmä Duke Universityssä ja Max Planck -instituutissa löysi myöhemmin saman kuilun lapsilla: se ilmaantuu noin viiden ikävuoden kohdalla ja kasvaa iän myötä.

Syy on epäkiiltävä. Tutkijoiden selityksen mukaan omat ajatuksesi keskustelun aikana kulkevat kriittisinä suoritustasi kohtaan, ja nuo ajatukset syrjäyttävät todisteet siitä, kuinka paljon toinen nauttii vaihdosta. Lähdet pois yksityiskohtaisen kirjanpidon kanssa epäonnistumisistasi ja lähes ilman tietoa heidän kiinnostuksestaan.

Tämä ei ole imartelua. Arvio "en ole kiinnostava" syntyy järjestelmästä, jolla on pääsy vain datan toiseen puoleen. Olet ainoa elossa oleva ihminen, joka kokee sinut toistavana, koska olet ainoa, joka on kuullut koko materiaalisi.

Kiinnostavuus ei koskaan ollut mittari. Kukaan ei kysy, onko käyttöohje kiinnostava. He kysyvät, toimiiko ohje, kun kone pysähtyy. Lapsesi eivät istuudu sinusta tehdyn tallenteen ääreen siksi, että olit kiehtova. He tekevät sen kello yhdeksäntoista yli yksitoista illalla tietyn ongelman kanssa, koska sinä olisit se, joka olisi tiennyt, mitä sanoa. Liittyvä huoli, että sinulla ei ole kiinnostavia tarinoita, hajoaa samalla tavalla.

Kiinnostus tulee myöhään, yleensä kun et enää voi vastata. Surututkijat pitävät Klassin, Silvermanin ja Nickmanin vuoden 1996 jatkuvia siteitä käsittelevästä työstä lähtien yhteyttä kuolleeseen ihmiseen normaalina sopeutumisena eikä epäonnistumisena eteenpäin siirtymisessä.

Kaksi vanhempaa tutkimuskenttää soveltuu, molemmat kannattaa raportoida todellisessa koossaan.

Vuonna 1963 gerontologi Robert Butler julkaisi artikkelin "The Life Review" lehdessä Psychiatry. Hän väitti, että elämän läpikäynti on ikääntyneillä normaali, lähes yleinen sisäinen prosessi eikä sairauden oire, ja että se osallistuu rehellisyyden, tyyneyden ja viisauden kehittymiseen joillakin vanhuksilla. Hän katsoi myös, että prosessi voi mennä pahasti ja myötävaikuttaa myöhäisiän masennukseen, joten taaksepäin katsominen ei ole automaattisesti hyväksi sinulle. Katsaus tapahtuu riippumatta siitä, tallentaako kukaan, ja riippumatta siitä, oliko katsauksen kohteena oleva elämä merkittävä.

Harvey Max Chochinov ja kollegat rakensivat lyhyen jäsennellyn intervention terminaalivaiheen sairaille: yhdeksän vakiomuotoista avointa kysymystä, nauhoitettu keskustelu ja sitten muokattu asiakirja, joka palautetaan potilaalle annettavaksi kenelle tahansa hän valitsee. Satunnaistettu kontrolloitu koe toteutettiin Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa, ja se julkaistiin lehdessä The Lancet Oncology vuonna 2011. Mukana oli 441 potilasta, jotka satunnaistettiin kolmeen haaraan: arvokkuusterapia (dignity therapy), tavanomainen palliatiivinen hoito ja asiakaskeskeinen hoito. Mitatuilla ahdistusasteikoilla kolmen ryhmän välillä ei ollut merkitseviä eroja, ja tekijät sanovat suoraan, että arvokkuusterapian kyky vähentää suoranaista ahdistusta, kuten masennusta, kuolemanhalua tai itsemurha-alttiutta, on todistamatta. Parani se, miten potilaat itse raportoivat elämänsä loppuvaiheen kokemuksen: arvokkuusterapiaa saaneet pitivät terapiaa merkitsevästi todennäköisemmin hyödyllisenä kuin kumpikin vertailuryhmä ja raportoivat parantuneesta elämänlaadusta, vahvistuneesta arvokkuuden tunteesta, muutoksesta siinä, miten perhe näki heidät ja arvosti heitä, sekä avusta perheelle. Kaksi kapeampaa tulosta: arvokkuusterapia voitti asiakaskeskeisen hoidon hengellisessä hyvinvoinnissa ja voitti pelkän tavanomaisen palliatiivisen hoidon surun tai masennuksen lievittämisessä.

Tämä on väitteen rehellinen koko, ja väite on silti hyvä pitää. Kun kerrot jollekulle, mitä tiedät, ja tuo joku pitää kiinni kertomastasi, se muuttaa sitä, miten hän suhtautuu sinuun silloin, kun olet vielä huoneessa. Se ei paranna mitään.

StoryCorps alkoi tallentaa tavallisten ihmisten välisiä keskusteluja lokakuussa 2003, ja kokoelma sijaitsee Kongressin kirjaston American Folklife Centerissä, joka ilmoitti 30. syyskuuta 2003 sijoittavansa arkiston sinne ja kutsui sitä mahdollisesti yhdeksi suurimmista kirjastolle koskaan lahjoitetuista dokumentaarisista muistitietohankkeista. Sen jälkeen satoja tuhansia osallistujia, lähes yksikään heistä ei ollut merkittävä. Kansalliskirjasto päätti, että tavalliset ihmiset, jotka selittävät itseään, ansaitsevat pysyvän säilytyksen.

Afterlife.ai™ ei ole muistelmatyökalu eikä se ojenna sinulle tyhjää sivua, koska tyhjät sivut kaatavat kaikki. Opas nimeltä Idy® haastattelee sinua. Vastaat ääneen omin sanoin, ja Idy esittää jatkokysymykset, jotka pääsevät tiivistelmän ohi toiminnalliseen kerrokseen. Näistä vastauksista rakennamme sen, mitä kutsumme Personiksi (Persona): muistosi, arvionsa, tapasi sanoa asioita, omalla kloonatulla äänelläsi. Personat vastaavat antamasi aineiston pohjalta, eivätkä Personat koskaan keksi sitä, mitä et sanonut. Äänesi tallentaminen ja kloonaaminen on avoinna jokaisessa tilauksessa ilmaisversio mukaan lukien, kun taas syntetisoidun äänen kuukausittaista toistoa mitataan tilauksen mukaan. Se, mitä ilmaisversion jälkeen tulee, löytyy Afterlife.ai™-palvelusivulta.

Kaksi rajoitusta, rakentamisesta ja ihmisten käytön seuraamisesta. Haastattelu yltää toiminnalliseen kerrokseen vain, jos vastaat konkreettisesti: vastaa kohtaan 4 "ole varovainen rahan kanssa", niin saat takaisin tallenteen, jossa lukee ole varovainen rahan kanssa, eikä lauseen alla ole mitään, mihin tarttua. Jatkokysymykset painavat, mutta ne eivät voi keksiä yksityiskohtia, jotka pidit omana tietonasi. Toiseksi, mikään tämän sivun tutkimuksista ei ole tutkimusta meidän tuotteestamme. Emoryn työ, arvokkuusterapian koe ja hiljaisen tiedon kirjallisuus osoittavat, että tavallinen perhetieto on tärkeää ja ettei tyhjä sivu saa tällaista tietoa ihmisistä esiin. Emme tiedä yhtäkään julkaistua koetta, joka olisi testannut Personaa, omammekaan mukaan lukien, ja jokainen, joka väittää muuta, myy jotain.

Rakennat elinaikanasi, jotta olet paikalla kiistämässä tulosta. Jos tallenteessa on kantasi rahaan väärin, sanot sen ja korjaat tallenteen, ja korjattu versio on se, joka säilyy. Mikään ei saavuta ketään ennen kuin Executor Lock™ on valmis, seitsenpäiväinen todisteilla varmennettu prosessi, ja sitten vain nimeämäsi ihmiset. Mikään tästä ei vaadi sinua puhumaan kuolemasta: rakennusvaihe on keskustelu elämästäsi, mielipiteistäsi ja menetelmistäsi, ja vapautusmekanismi hoitaa lopun.

Älä aloita elämäsi alusta. Kukaan ei ole koskaan päässyt loppuun sillä tavalla. Aloita kohdasta 13, nopeimmasta vastata ja ensimmäisestä asiasta, jota perheesi tarvitsee, tee sitten kohta 20 yhdelle ihmiselle. Jos haluat vaikeamman sisäänkäynnin: mikä on se asia, jonka osaat tehdä ja jota kukaan ei ole koskaan pyytänyt sinua selittämään?

Se kysymys on haastattelu. Ensimmäisten vastausten esiin saamisen käytäntö löytyy sivulta miten tallennat elämäntarinasi ilman tyhjää sivua, ja sama lista toiselta puolelta on kysymykset, joita lapsesi haluaa kysyä sinulta kolmekymppisenä. Jos jokin täällä on väärin, kerro meille yhteydenottosivun kautta.

Perheesi ei kaipaa saavutuksiasi. He seisovat huoneessa seitsemän viikkoa hautajaisten jälkeen ja kysyvät toisiltaan, miten teit jonkin asian, eikä kukaan huoneessa tiedä.

Aloita perintösi rakentaminen Ilmainen versio, 25 muistoa, korttia ei tarvita.